We are number one but it is pokemon rp (avoin)

[Blue]

Oli iltapäivä ja Luca kuljeskeli niityllä suuntanaan kylä. Luca oli viettänyt koko päivän yksikseen, mikä ei häntä varsinaisesti haitannut, mutta nyt Luca kaipasi huomiota. Kyllähän tämä Lycanroc oli tavannut useita hyönteispokemoneja päivän aikana, mutta ne olivat hänestä liian mitätöntä seuraa - eihän niistä olisi edes vastusta ottelussa. Päivä oli ollut aurinkoinen ja kaikin puolin kaunis, joten olisi melkeinpä sääli viettää se kokonaan yksin.

[Aiken]

Juuri samaan aikaan tämän Lycanrocin kävellessä, hänen määränpäästään lähti matkaan pieni Popplio, Raparperi. Hän suuntasi tietämättään juuri tätä petomaista olentoa kohti. Raparperin vauhti ei ollut kummoista, olihan hänen vedessä liikkumiseen tarkoitetut evät ja pyrstö hieman epäkäytännölliset maalla. Lisäksi hänen kömpelyytensä toi toisinaan jonkin verran ongelmia. Se ei kuitenkaan pientä hyljemäistä ystäväämme lannistanut. Hänellä ei ollut kiire mihinkään, eikä hänellä edes ollut määränpäätä vielä tiedossa. Pitkät kävely- tai oikeastaan lyllertelylenkit piristivät häntä. Kylässä oli aina niin paljon väkeä, ja oli ihanaa päästä rentoutumaan hiljaisuuteen edes hetkeksi. Olivathan monet kyläläiset ystävällisiä hänelle, mutta liika melu oli aina liikaa Raparperille.

Niitty oli Raparperille mukavaa maastoa. Se oli raikas ja avoin. Rutkasti parempi kuin metsä, jossa puiden takana saattoi piileskellä kuka tahansa, ja kaikkiin juuriin ja kiviin saattoi kompastella. Niitty oli toista maata - niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Raparperi kykeni näkemään helpommin suuremmat pokémonit mikäli lähistöllä näitä oli. Lisäksi hänenkaltaisensa pienikokoiset otukset pystyivät piiloutumaan helposti korsien sekaan. Raparperi painautui hetkeksi täysin maata vasten, ruohikon suojaan. Hän huokaisi tyytyväisenä, huomaamattaan tuntemattoman Lycanrocin läsnäoloa.

[Blue]

Avoimuudestaan johtuen niitty oli usein tuulista aluetta, eikä siksi mennyt kauaakaan, kun tuuli kuljetti Raparperin hajun Lucan havaittavaksi. Luca vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt tulokasta - olihan tämä hyvin piiloutunut heinikon sekaan. Lycanroc lähti seuraamaan hajujälkeä toiveikkaana, sillä se ei ollut millekään niityn pokemonille ominainen haju; Ties minkälaisen harvinaisen pokemonin hän löytäisi vastustajakseen.

Luca lisäsi vauhtia kulkuunsa innostuneena hajujäljen vahvistuessa ja hänen lähestyessä kohdettaan. Tuntiessaan olevansa aivan lähellä hän painautui maata vasten virnuillen ja eteni hiljaisesti ryömien. Lucan hämmennys oli suuri, kun heinien seasta paljastui hyljettä muistuttava, häntä reilusti puolet pienempi pokemon, joka makasi autuaan rauhallisena maata vasten painautuneena. Luca pysähtyi ja jähmettyi tuijottamaan löydöstään suu puoliksi auki roikkuen.

// "lyllertelylenkit" lmao ihana //

[Aiken]

// Lyllertely-sana tuli ekana mieleen koska tämä XD //

Raparperi aisti jonkin saapuneen lähelle. Hän aukaisi varovasti toisen silmänsä, hymyillen yhä lempeästi. Hymy hyytyi kuitenkin pian hänen hahmottaessaan edessään olevan Lycanrocin. Hänen toinenkin silmänsä avautui, ja pieni Popplio yritti hädissään päästä ylös mahdollisimman nopeasti. Raparperin kömpelyyden tuntien se ei kuitenkaan onnistunut aivan suunnitelmien mukaisesti. Jotenkin hän onnistui kaatumaan selälleen, jääden sätkimään evillään. Hän ei uskaltanut päästää ääntäkään tuon punertavan, petomaisen olennon läsnä ollessa. Silmät suurina hän katsoi varovasti uutta kasvoa, toivoen ettei hän olisi vihamielinen. Raparperi yritti hymyillä ystävällisesti uudelleen, mutta hymystä tulikin hyvin tekaistu ja huolestunut.

[Blue]

//omg ihana kuutti, hyljevideot on parhaita <3//

Luca ravisti kevyesti päätään yrittäen sopeutua yllättävään tilanteeseen. Tyypistään huolimatta sininen hyljepokemon ei vaikuttanut vaaralliselta: se oli avuton, yllätetty, jokseenkin säälittävä ja ilmeisen hädissään. Oli vastoin Lucan periaatteita hyökätä selvästi heikomman kimppuun – jopa hänenlaisellaan häiriköllä oli ainakin jonkinlainen kunnia –, joten Luca ojensi tassunsa auttaakseen toisen ylös maasta.

"Heh, terve miähee", Luca tervehti yrittäen keventää tilannetta ja virnisti. "Enpä ois uskonu törmääväni tääl vesityypi pokemonii."

[Aiken]

Raparperi räpäytti silmiään pari kertaa hämmennyksen vallassa. Kyseinen otus ei siis ollutkaan vaarallinen. Hän tarttui Lycanrocin tassuun varovaisesti evällään. "K-kiitos", hän hymyili ujosti, "minä viihdyn melkeinpä missä vain. Eväni eivät voi estää minua, liikkuahan minä näilläkin pystyn." Nuori Popplio naurahti hieman ja kierähti takaisin vatsalleen, tukevasti eviensä varaan. Hän silmäili vierasta päästä varpaisiin, miettien samalla mitä tekisi. 'Pyytäisinkö hänet leikkimään? Haluaisikohan hän jonnekin tiettyyn paikkaan? Tarvitsisiko hän muuten apua?', Raparperi pohti mielessään uskaltamatta kuitenkaan avata suutaan. Hän oli jo höpöttänyt Lycanrocille jotain, ja muuri puhumiseen oli sen vuoksi hieman kasvanut. Huomaamattaan hän oli tuijotellut vierasta useamman tovin täydessä hiljaisuudessa.

[Blue]

"Silt vaikuttaa", Luca vastasi naurahtaen hieman ja myhäili itsekseen ajatellessaan Popplion äskettäistä räpiköimistä. Lycanroc pystyi jo tarkastelemaan toista hieman neutraalimmin; Popplio vaikutti häntä hieman nuoremmalta ja tämän kasvoja peittävät pisamat saivat hänet näyttämään Lucan silmissä entistä veikeämmältä. Susipokemon hätkähti hieman tajutessaan tuijottaneensa toista suoraan silmiin ajatuksissaan. "No, mikä su nimes o?" hän yritti jatkaa keskustelua lievästi kiusaantuneena toivoen, ettei toinen ollut huomannut hänen tuijotustaan. Luca otti mukavamman asennon ja kyykistyi Popplion viereen nojaten käsivarsillaan reisiinsä.

[Aiken]

Raparperi nielaisi äänekkäästi Lycanrocin kyyristyessä lähemmäksi. Hän otti vaistomaisesti, täysin huomaamattaan puoli askelta taaksepäin. "R-Raparperi", hän änkytti, "Raparperihan minä..." Hän ojensi eväänsä kätelläkseen. Punertava susipokémon pelotti häntä, mutta hän pyrki parhaansa mukaan luottamaan tähän. Eihän hän ollut edes hyökännyt Raparperin kimppuun tai edes uhitellut, vaikka näytti Raparperia paljon vahvemmalta tyypistään huolimatta. "Entä teidän, herra...?" hän kysyi hieman liiankin kohteliaaseen sävyyn.

[Blue]

Luca naurahti lievästi kiusaantuneena ja tarttui tassullaan Raparperin evään. "Noh noh, ei tääl mitää herroi oo, iha sinui vaa. Luca o nimi", hän sanoi ja katseli toista uteliaana. Raparperin tiedostamaton perääntyminen ei ollut jäänyt Lycanrocilta huomaamatta. "Oliksää niinko matkalla jonneki?" Luca kysyi aikomuksenaan mahdollisesti seurata Raparperia. Toinen vaikutti niin pelokkaalta ja aralta, että Luca koki melkeinpä velvollisuudekseen suojella tätä pientä kömpelöä olentoa säikäytettyään tämän niin pahanpäiväisesti.

// vaihroi murteesee, ko sujuu mult sutjakkaammi :Dd //

[Aiken]

// Aww :DDD //

"Luca...", Raparperi toisteli nimeä kuiskien, hätkähtäen kuitenkin tajutessaan Lucan kysyneen juuri jotain. "E-enpä oikeastaan ollut. Lenkillähän minä", hän vastasi kallistaen päätään hieman, "Entä te... siis sinä?" Raparperi pystyi jo hieman rentoutumaan Lucan seurassa, vaikka pelottavalta hän yhä vaikuttikin. Siitä huolimatta hän tuntui kuitenkin enemmän ystävälliseltä, ja siitä jos jostain nuori Popplio piti. Gogoat Willow kuhisi aina mahdollisuuksista saada ystäviä, ja ehkäpä tämä Lycanroc olisi myös hyvä ystäväehdokas.

"P-... Pidätkös sinä lenkkeilystä?" Raparperi kysäisi yllättäen. Lenkit olivat hänestä aina loistava tapa tutustua toisiin. Lenkeillä keskustelunaiheet vain tuppasivat olemaan syvällisempiä. Nämä keskustelut kertoivat aina toisista hyvinkin paljon. Ja vaikka joku ei osaisikaan puhua raskaampia aiheita... sekin kertoi omalta osaltaan toisesta osapuolesta.