We are number one but it is pokemon rp (avoin)

[Blue]

Luca myhäili huvittuneena toisen mietteliäisyydestä ja odotti rauhallisesti Raparperin vastausta. Hyljepokemon vaikutti ystävälliseltä pään kallistuksineen ja kysymyksineen, mutta Lucaa lievästi häiritsi heidän välillään vallitseva eriarvoisuus. Luca nautti ihailusta ja pelonsekaisesta kunnioituksesta, mutta liika oli liikaa. Yleensä hän käyttäytyi paljon rajummin muita miespuolisia pokemoneja kohtaan, mutta Raparperi vaikutti niin herkältä, ettei töniminen tai piikittely tullut kysymykseenkään.

Raparperin kysymys yllätti Lucan. "Kyl kai... Emmää oo oikee tullu fundeeranneeks", hän vastasi todenmukaisesti. Luca ei varsinaisesti ollut ajatellut harjoittavansa lenkkeilyä, sillä hänen kävelyretkillään oli yleensä jokin päämäärä - useimmiten löytää joku, jonka kanssa voisi haastaa riitaa. Toisaalta Lycanroc saattoi lähteä öisille kävelyille, mikäli sää oli kirkas ja kuutamo kaunis. Ympäripyöreä vastaus harmitti Lucaa, jolle oli tärkeää keksiä aina jotakin nerokasta sanottavaa, mutta parempaa hän ei siihen hätään keksinyt.

//päästiin toiselle sivulle woop woop//

[Aiken]

Raparperi nyökkäsi Lucan vastaukselle. "V-voithan sinä kokeilla", hän naurahti kierähtäen leikkisästi selälleen, ja siitä pikaisesti taas pystyyn. "Tämä niitty on yksi lempialueistani. Eihän sinun tarvitse heti lenkkiä tehdä, mutta voimme kierrellä täällä," Popplio selitti, "minäkään en tiedä kaikkea täältä... T-ties mitä voisimme löytää!" Raparperin äänensävyssä oli samaan aikaan sekä elämäniloista innostusta, että arkaa varovaisuutta. Se oli kuitenkin jo paljon häneltä. Harvoin hän ehdotti vapaaehtoisesti kaveeraavansa itseään isompien pokémonien kanssa. Lucan rauhallinen mutta ehkä lievästi kiusaantunutkin olemus tuntui pienelle Poppliolle hyvin turvalliselta – miltei luonnolliseltakin. Olihan Raparperi itsekin hieman kiusallinen tietyissä tilanteissa, jonka johdosta muiden tukaluus ei häntä haitannut. Päinvastoin, hän luonnollisestikin tunti empatiaa sellaista kokevia kohtaan.

Hän ei kuitenkaan itse tiedostanut tässä tilanteessa tunteidensa olevan empatiaa. Häntä itseäänkin hämmästytti, kuinka nopeasti hän oli rentoutunut Lucan seurassa. Samaan aikaan Raparperi yritti kertoa itselleen, että olisi turha huolehtia tästä ja kuuluisi antaa vain mennä. Silti hän myös mietti, mikä oikein oli aiheuttanut hänen hämmentävän rohkeutensa – jos sitä siksi voi sanoa. Ja pystyihän sitä, sillä oli näin pitkään puhuminen toiselle pokémonille Raparperin mittakaavassa jo suuri teko.

[Blue]

Raparperin innostuneisuus ja koheltaminen hymyilyttivät Lucaa. Hän kuunteli kärsivällisesti, mitä toisella oli sanottavanaan, vaikka olikin tottunut olemaan itse yleensä äänessä. Luca mietti, miten erilaiselta maailma näyttäytyi pienelle Poppliolle; hän oli itse tutkinut niityn läpikotaisin montakin kertaa, mutta kömpelöhkölle hyljepokemonille, joka hädin tuskin näki heinien ylitse, se oli varmasti jännittävä tutkimusmatka.

Luca oli melko äkkipikainen ja hän turhautui helposti, mikäli asiat eivät tapahtuneet heti, kun niiden piti. Siksi hän luonnollisesti mietti, millaista tuskaa olisi odottaa toisen lyllertävän verkkaisesti perässä. Luca ei varsinaisesti ollut itsekäs, mutta hän halusi tehdä asiat omalla tavallaan, eikä pitänyt siitä, että hänen tekemisiinsä puututtiin jollain tapaa. Raparperin kantaminen olisi mahdollisuus, mutta luultavasti liian kiusallista toteutettavaksi. Toisaalta Luca yritti muistuttaa itselleen, ettei hänellä todellisesti ollut kiire minnekään.

[Aiken]

Raparperi katseli Lucaa yhä hymyillen. Ulkoisesti hän näytti hyvin tyyneltä, mutta sisäisesti häntä miltei hävetti. Oliko hän höpöttänyt liikaa? Oliko Lycanrocilla kiusallinen olo? Kyselikö Raparperi liikaa näin ensitapaamisella? Raparperi mietti useita eri vaihtoehtoja, joita voisi sanoa. Mikään ei kuitenkaan tuntunut hyvältä versiolta, ja Raparperista tuntui, että oli muutenkin mennyt jo liikaa aikaa. Kiusallisen hiljaisuuden rikkominen oli aina ikävää.

"Eli...", hän aloitti, muttei kyennyt keksimään mitään jatkoa.

[Blue]

"Mää vaa fundeerasi, et tual ina kauempan o marjapensait. Et et sää sin päi haluis lähtee?" Luca ehdotti havaittuaan, ettei Raparperi ollut jatkamassa lauseen alkuaan. Luca oli todennut ruoan tarjoamisen olevan aina hyvä ratkaisu oli kyse sitten ystävien hankkimisesta tai lahjomisesta. Lisäksi täten Lycanroc pääsi osoittamaan, että tunsi alueen ja näin pönkittämään asemaansa. "Mut jollet sää niist nii välit, ni kyl mää muitaki paikkoi tierä", hän lisäsi nopeasti ihan vain varmuuden vuoksi.

[Aiken]

Raparperin kasvot kirkastuivat Lucan mainitessa marjoista. Jos Raparperi jotakin rakasti, niin ehdottomasti marjojen syömistä. "Minulla olikin jo nälkä", Raparperi kikatti ja katseli ympärilleen. "Missä suunnassa ne ovat?" hän uteli vatsa kurnien. Hänen nälkänsä tuntui vain suurenevan, kun hän tajusi näläntunteensa. Luca voisi lisäksi auttaa poimimaan korkeimmalla olevat marjat, joihin pieni Popplio ei ylettyisi. Raparperi taas voisi poimia alimpia marjoja Lucalle.

[Blue]

Luca ilahtui nähdessään Raparperin selkeästi innostuneen hänen ehdotuksestaan. Hän oli tyytyväinen siihen, että tilanne oli edennyt eikä vaikuttanut enää kiusalliselta. "Marjat o tual lähel rantakallioit", Luca kertoi nyökäten samalla kevyesti päällään mainittuun suuntaan. "Pensait ei nää täst, ko ne o vähä piilos. Marjoi kyl riittää, ko kaikki ei osaa ettii niit sielt", Lycanroc lisäsi ylpeänä harvinaislaatuisista tiedoistaan.

Luca kääntyi lähteäkseen, mutta jäi kuitenkin odottamaan Raparperin pääsevän liikkeelle ja seuraavan häntä. "Mimmosist marjoist sää tykkäät?" hän kysyi keskustelua jatkaakseen.

[Aiken]

Nuori Popplio pälyili heti suuntaan, missä Luca kertoi marjojen sijaitsevan. Hän alkoi ryömiä Lucan perässä, niin nopeaa kuin suinkin pystyi. "Ihanaa!" hän henkäisi, "toivottavasti siellä on paljon makeita marjoja. Ne ovat suosikkejani." Hän hymyili Lucalle ystävällisesti. Hän korvansa olivat hieman pystyssä silkasta innostuksesta - ja jokseenkin myös nälästä. "Entäs sinä? Marjamakuasi tarkoitan, siis."

[Blue]

"Onha siäl ainaski pecha-marjoi", Luca muisteli astellessaan kohtalaisen hitaasti pysyäkseen Raparperin vierellä. "Mää tykkää ite, et marjoje kuuluu ol tujui. Ina tuliset o parhait, leppa o mu suosikki", hän kertoi vastaten Popplion kysymykseen. "Tiesiksää, et mitä pienempi leppa-marja, ni sen parempi?" Lycanroc jatkoi Raparperin viihdyttämistä yrittäen vaikuttaa jonkinlaiselta marja-asiantuntijalta heidän lähestyessä päämääräänsä.

[Aiken]

Raparperi kuunteli haltioissaan toisen luennointia. Häneen oli helppo tehdä vaikutus, erityisesti kaikenlaisilla faktoilla. Vielä parempi oli, jos faktat koskivat jotain asiaa, josta hän piti. Ja marjathan olivat pienen popplion sydäntä lähellä.
Kaksikko oli jonkin ajan päästä saavuttanut päämääränsä. Maassa lojui figy berry, ja Raparperi riensi oitis maistamaan hänelle tuntematonta herkkua. Ainahan oli hyvä kokeilla jotakin uutta. Marja oli kuitenkin aivan liian tulinen hyljepokémonin makuun. "Sattuu!" hän kiljaisi.